ETUSIVU            SEURA            ARKISTO             HARJOITUS AJAT             VIDEOT             KUVAT             YHTEYSTIEDOT             RANDORI             KISAT
























 

Historian siipien havinaa

 

Orimattilan Judoseura perustettiin 25.8.1976. Judo tuli Orimattilaan Aili Rehtolan mukana alkuvuodesta 1976. Aluksi Aili ja hänen miehensä Matti Rehtola harjoittelivat Lahden Sugatan väreissä, mutta ajatus oman kunnan judoseurasta nousi esille vuoden 1976 aikana. Aililla oli 70-luvulla 1.kyu (ruskea vyö) ja hän oli suomessa yksi naisjudon pioneereista. Aili veti seuran alkuaikoina Orimattilassa naisten harjoituksia ja hänen miehensä Matti Rehtola veti vastaavasti miesten harjoituksia. Juniori-valmennuksesta vastasi myös Lahden Sugatassa harjoitellut orimattilalainen PM-tason judoka Pauli Blom.

 

Aluksi uusi seura sai väliaikaiset harjoitustilat Keskuskoululta (nyk. Jokivarren koulu), jossa tatamit jouduttiin aina harjoitusten päätteeksi siirtämään sivuun. Tämän jälkeen jonkun aikaa harjoiteltiin juuri valmistuneen urheilutalon monitoimihallissa. Lopulta seura sai toimitiloikseen entisen painonnostosalin urheilukentän laidalta, joka remontoitiin täysin judoaktiivien toimesta. Seuralla oli alussa pulaa tatameista, mutta Nastolassa olleen judoseuran lopetettua Orimattila sai tatamit lainaksi. Nastolan judotoiminnan uudelleen alkaessa tuli seuralle hätä hankkia omat tatamit, jotka sitten viime tingassa saatiin eri yhteistyötahojen avustuksella. Kun urheilukentän viereiseen saliin siirryttiin, oli jo Orimattilassa ”omia kasvatteja”, joille siirrettiin vetovastuu harjoituksista ja vanhat konkarit siirtyivät sivuun. Tämän jälkeen on seurasta aina löytynyt uusia sukupolvia harjoitusten vetäjiksi.

 

Orimattilan Judoseuran toiminta oli vilkasta 90-luvulla ja kursseja pidettiin joka vuosi. Seuran vastuuhenkilönä toimi Tapio Perälä, johon seura 90-luvulla samaistui. Tapio hoiti kaiken lähes yksin ja hänellä oli pieni apujoukko tukenaan. Kirjaimellisesti voi sanoa, että Tapio piti seuraa yksin pystyssä koko 90-luvun ja 2000-luvun alkupuolen. Joka vuosi alkeiskurssit aloitettiin syksyisin ja jatko- sekä ylempien vöiden kurssit jatkuivat aina kesätauon jälkeen seuraavan vuoden kesään. Joinakin vuosina pystyttiin järjestämään myös muksujudo kursseja aivan pienille lapsille. Seura sai Suomen Judoliitolta 90-luvulla III-tason seuraluokituksen ja jäseniä oli silloin n. 30. Toiminta keskittyi pääsääntöisesti junioritoimintaan.

 

Seuran nousikausi

 

Seuran nousukausi alkoi vuonna 2005, kun osa seuran jäsenistöstä päätti lähteä viemään seuraa suurten joukkoon. Tarkoituksena oli tuoda seuran toiminta 2000-luvulle, niin leireineen kuin kilpailuineen, sekä osallistua aktiivistesti muiden lähiseurojen toimintaan ja olla omalla alueella vaikuttamassa judon tulevaisuuteen. Osa jäsenistöstä ei olisi halunnut tähän projektiin lähteä, mutta demokratian voittaessa seuran toiminnan uudelleen järjestäminen alkoi. Aluksi päivitettiin seuran logo projektin tunnukseksi ja vihreät värit vaihtuivat mustaan, seuran nettisivutkin alkoi uudistua ja elää. Tiedotusta lisättiin ja tarkoitus oli saada toimintaan mukaan junioreiden vanhempia, koska seuraa oli usean vuoden ajan pyörittänyt vain muutama henkilö, tällöin jokaiselle tuli aivan liian suuri kuorma kannettavaksi, eikä kukaan pystynyt tekemään laadukasta seura työtä, sekä koska vanhemmissa on vapaaehtoistyön voimavara. Jo seuraavana vuonna 2007 seura järjesti historiansa ensimmäiset omat kansalliset juniori kilpailut Orimattilassa Jokivarrenkoululla. Kilpailut olivat menestys ja n. 150 juniori kilpailijaa olivat tyytyväisiä kilpailu järjestelyihin ja kilpailuista päätettiin tehdä joka vuotinen tapahtuma. Aluksi kilpailu kantoi nimeä Kaakkois Cup, Wappu Shiai ja lopuksi nimi vakiintui Orimattila Shiaiksi. Osanottajia kilpailulla on ollut vuosittain n. 200 E, D, C- junioria.

 

Kesäleiri päätettiin avata muillekin kuin seuran jäsenille ja paikaksi valittiin Artjärven Vuorenmäen koulu ja liikuntahalli, koska muut tilat eivät enää riittäneet. Ensimmäinen leiri järjestettiin vuonna 2008 ja osallistujia oli yli 100. Leirin suosio kulki ympäri Suomea ja seuraavina vuosina leiri myytiin loppuun jo alkukeväästä. Vuonna 2010 päätettiin leirille tuoda ulkomaalaisia oppeja ja leirille osallistui Espanjan judoliiton tekninen koordinaattori David Soriano, Espanjan naisten valmentaja Alicia Pinero, sekä 8 judo valmentajaa ja kilpailijaa. Suomesta leirille osallistui seuran erittäin läheinen judovalmentaja Kaakkois-Suomen judoalueen päävalmentaja Arto "Tintti" Raekorpi ja muita alueen judokoita, omia ohjaajia unohtamatta. Seura järjesti vuosittain eri tapahtumia alueella mm. alueleirejä, koulutuksia, kokouksia yms. sekä seuran toimihenkilöitä ja ohjaajia koulutettiin vuosittain, jotta seura saatiin tämän päivän vaatimusten tasolle.

 

Vuonna 2009 seurassa oli jo 30 toimihenkilöä ja 350 jäsentä josta 120 kävi viikottain harjoituksissa. Seuran toimihenkilöt päättivät, ettei nykyiset harjoitustilat ole enää toimivat ja kävivät erittäin ahtaiksi. Toimihenkilöt päättivät hankkia tilat, jostakin muualta. Alkoi tilojen metsästys, mikä päättyi Erkontie 23 alakerran entisiin GYM 23 ja ravintola Pulssin tiloihin. Tilojen omistajan myötävaikutuksella päästiin niin hyvään sopimukseen, ettei siitä voinut kieltäytyä. Noin 300 m2 kokoiset tilat purettiin täysin ja kaikki rakennettiin uudelleen. Remontin pääarkkitehtina toimi Pasi Blom ja Ari Peltonen. Syyskuussa 2009 uudella salilla vietettiin avajaisia ja kaikki olivat uusiin tiloihin enemmänkin kuin tyytyväisiä. Seura sai omiin tiloihinsa kaksi judotatami aluetta, kuntosalin, toimiston ja kokoustilat, sosiaalitilat naisille ja miehille. Tiloissa on videojärjestelmä harjoituksia ja koulutusta varten, sekä vanhemmille odotustilat, joista voi harjoituksia seurata, jos ei kuntosalille ole harjoituksien ajaksi mennyt.

 

Vuosi 2010 oli seuran historian ennätyksellisin vuosi. Seura palkittiin Pohjolan Hyvä Seura palkinnolla ja valittiin Päijät Hämeen parhaaksi urheiluseuraksi. Seuran puheenjohtaja Tero Rönkkö sai seura toiminnastaan Kunnon kuntalainen mitalin ja seuran valmentajat Pasi Blom ja Jukka Pekkala valittiin Judoliiton vuoden kouluttajiksi. Kaupunki muisti seuran judokoita Sami Perälää - Parkourin Euroopan mestaruudesta, Solja Komulaista Suomen mestaruudesta ja Seuran juniori judojoukkuetta juniori joukkuekilpailun hopeasta. Seuran kasvava ja laadukas toiminta oli siis huomattu muuallakin kuin seuran sisällä ja kiitosta erittäin hyvästä työstä alkoi sataa eripuolelta ja eritahoilta. Seurassa oli jäseniä 485, joista 170 käy salilla joka viikko. Kesä- ja talvileirit saivat kehuja vielä pitkään järjestämisen jälkeen.

 

Orimattilan Judoseura tänä päivänä

 

Vuonna 2011 Orimattilan Judoseuran täyttäessä kunnioitettavat 35 vuotta seurassa on noin 500 jäsentä ja heistä 185 on judoaktiiveja eli käy joka viikko harjoituksissa. Seura on arviolta Suomen 11 suurin seura, kun Suomessa on n.130 judoseuraa, joka tarkoittaa vanhan laskentatavan mukaan vastaa I-tasoa. Orimattilan Judoseura on suurempi kuin esim. Lahden Judoseura ja Kaakkois-Suomessa on vain Lappeenrannassa enemmän judoa harrastavia judoaktiiveja. Seurassa graduoidaan yli 100 judokaa vuosittain ja uusia jäseniä tulee 50 - 75 vuosittain.

 

Seura järjestää tänä päivänä junioreille alkeis-, jatko- ja ylempien vöiden kursseja pienille ja isoille. Lisäksi seurassa toimii kilparyhmä ja tietysti aivan pienille oma muksujudo ja naperojudo. Aikuisille löytyy alkeiskurssi ja kuntojudo, sekä lasten vanhemmille tanssipainotteinen Judojumppa. Myös vanhoja ”jääriä” kerätään kasaan vapaisiin harjoituksiin. Periaatteena on antaa jokaiselle omantasoista judoharjoittelua. Koulutettuja ohjaajia seurassa on yli 20 ja seura kouluttaa vanhempia junioreitaan opetustyöhön sekä kannustaa heitä Suomen Judoliiton kursseille. Muutenkin seuran aktiivit vetäjät ja toimihenkilöt käyvät säännöllisesti Judoliiton tai oman alueensa kursseilla päivittämässä tietojaan ja oppimassa uutta. Seura järjestää joka vuosi talvi- ja kesäleirit. Päijät Hämeen kesäleiri on jo kolmena vuotena ollut Suomen suurin judon kesäleiri. Viime vuosina leiri on kerännyt judokoita aina ulkomaita myöten.

 

Seurassa on noin 10 % kilpailevia judokoita, jotka ovat niittäneet mainetta niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tähän mennessä saavutuksena on mm. useita mitaleja Suomen suurimmasta junioriturnauksesta Junnu Cupista, useita aluemestaruuksia, C-, B-, A- junioreiden mestaruuksia Suomessa ja muissa Euroopan maissa sekä viimeisenä Sami Perälän pohjoismaiden hopea 2009 ja SM hopea 2011 . Seura on järjestänyt junioreilleen joka vuosi omat seuran mestaruuskisat ja Orimattila Shiain, joissa juniorit pääsevät tutustumaan kilpailutunnelmaan. Kaikkia kilpailu-urasta innostuneita seura tukee kaikin mahdollisin keinoin.

 

Tulevaisuus?

 

Tulevaisuuden tavoitteina Orimattilan Judoseura pitää ensisijaisena päätavoitteenaan tasokkaan ja laajenevan juniorityön tekemisen ja haluaa antaa kaikille mahdollisuuden harrastaa judoa Orimattilassa. Kursseja on tarkoitus järjestää jatkossakin kaikille ryhmille alkaen alkeiskurssista aina kilparyhmään asti. Seuran tarkoitus on liikuttaa orimattilalaisia lapsia muutenkin kuin judon avulla järjestämällä liikuntaleirejä kaupungissa. Perinteiset talvi- ja kesäleirit, kilpailut, koulutukset sekä junioreiden suosima pikkujoulujuhla pidetään tulevaisuudessakin. Yhteistyö lähialueiden muiden judo- ja urheiluseurojen kanssa antaa enemmän myös meidän seurallemme. Kaakkois-Suomen alueen judoliittoon kuuluminen ja siellä aktiivisena toimiminen antaa seuralle uusia ulottuvuuksia toimia nykypäivän judomaailmassa. Nuorten SM-kilpailujen järjestäminen on seuraava iso projekti Orimattilassa Maaliskuussa 2013

 

Orimattilan Judoseuran toimihenkilöt kiittävät kaikkia yhteistyökumppaneitaan tästä pitkästä ja antoisasta 35-vuotistaipaleesta ja toivovat judon pysyvän Orimattilassa vähintään saman ajan eteenpäin. Kiitokset kuuluvat myös kaikille Orimattilan kaupungin toimihenkilöille ja yrityksille, jotka ovat myötämielisesti tukeneet Orimattilan Judoseuran toimintaa. Suurimmat kiitokset menevät kuitenkin kaikille junioreille ja heidän vanhemmilleen, jotka ovat nähneet judon hyvänä liikunta muotona ja täten mahdollistavat judotoiminnan Orimattilassa. KIITOS!

 

Kuten jo tutuksi tullut seuran tunnuslausekin kuuluu - JUDO ON KAIKKIEN HARRASTUS !

 

Orimattilan Judoseuran puheenjohtaja Tero Rönkkö
 
Rakennusliike O.Järvinen Orimattilan Osuuspankki Orimattilan Värisilmä Muuttopalvelu Niemi
ORIMATTILAN JUDOSEURA
ERKONTIE 23 ak
16300 ORIMATTILA